MATKA HALKI LIETTUAN KANSALLISPUISTOJEN

Maan kansallispuistot sijaitsevat Liettuan kauneimmilla ja historiastaan tunnetuimmilla paikoilla. Puistoissa liikuttaessa on muistettava että luontoa ja paikallista kulttuuriperintöä on kunnioitettava. Liettuassa on viisi kansallispuistoa: Dzūkija, Aukštaitija, Curonian Spit, Samogitia ja Trakai. Tervetuloa tutustumaan.

 
Kansallispuistot ovat luonnon ja ihmisen aikaansaamia

Kuurinkynnäksen luonnonpuisto kuuluu UNESCO:n maailman perintökohteiden listalle. Se on Liettuan suosituin suojelukohde. Alueella halutaan erityisesti säilyttää harvinaisia kasveja ja eläilajeja, jotka ovat tärkeitä alueen mutta myös koko Manner-Euroopan luonon monimuotoisuuden suojelemikseksi.

Kuurinkynnäs on ainutlaatuinen ihmisen ja luonnon muokkaama paikka. Satojen vuosien kuluessa, aina 1400-luvulta 1800-luvulle saakka, muodostui juoksuhiekasta valtavia hiekkadyynejä. Ne hautasivat alleen yhden jos toisenkin pienen kalastajakylän. Ihmiset alkoivat suojautua kovaa tuulta ja valtavia hiekkamyrskyjä vastaan. 1800-luvun lopulla alettiin dyynien reunoille istuttaa metsää ja muita suojauksia hiekan leviämistä vastaan. Niin dyynien leviäminen estettiin ja tänä päivänä ne tunnetaan nimellä Kuurinkynnäs. Kuurinkynnäksen hiekkadyynit ovat Euroopan korkeimmat. Elä jätä tilaisuutta väliin, vaan lähde nauttimaan pehmeästä hiekasta ja tee vaikka kävelylenkki pitkin dyynirantaa Juodkrantesta Pervalkaan.

 
Samogitia on hyvä kohde vesiurheilun harrastajalle  

Samogitian kansallispuisto sopii niille ihmisille, jotka haluavat liikkua ainutlaatuisen kauniin luonnon keskellä ja samalla kokea paikallisia perinteitä. Pyöräilijät, sukeltajat, kalastajat, lintubongarit ja kaikki luonnonystävät ovat tervetulleita.

Plateliai -järvi, suuret ja tiheät metstä, Žemaičių Kalvarija- kaupungin arkkitehtuuri, puukäsityöt sekä  Mardi Gras- juhlan hälinä ja meteli – tässä esimerkkejä muutamista asioista joita voit kokea Samogitian kansallispuistossa.
 
 

 
 
 
 
 
Aukštaitija on kukkuloiden täplittämä

Aukštaitija luonnonpuisto on tunnettu erityisen kirkkaista järvistään, kukkuloista, etnograafisista kylistään, mäkisestä maastostaan sekä kauniista metsistään. Kiipeä Ladakalnis- kukkulan laelle ja nauti henkeäsalpaavasta panoraamanäkymästä ja ympäröivien järvien kauneudesta. Samalla kun olet tullut Ladakalnasiin, sinun kannattaa myös vierailla lähellä olevassa Ginučiain vesimyllyllä. Tämä hyvin säilynyt ja autenttinen vesimylly on yhden aikakauden virstanpylväs. Kannattaa myös vierailla Auktaitijan kansallispuistossa, jossa voit tutustua muinaiseen mehiläismuseoon 1600-luvulta ja samalla maistella tuoretta hunajaa.
 
 
Suurin suojeltu alue Liettuassa

Dzūkijan kansallispuisto on suurin suojeltu alue Liettuassa. Alueelta löytyy paljon kulttuurillisia  aarteita kivikaudelta saakka. Se tunnetaan myös luonnonkauniista kukkuloistaan.  Dzūkijan kylissä on säilynyt vanhaa kyläperinnettä ja struktuuria, vanhoja rakennuksia sekä talleja kuin myös osa elämäntyylistä. Alue on tunnettu käsityöläistaidoistaan, kuten keramiikka pajoistaan. Täällä vieläkin osataan kutoa kangaspuilla, punoa pajukoreja sekä kutoa villasukkia. Syksyllä kannattaa ottaa kori mukaan ja lähetä sieni – ja mustikkametsään.
 
 
Puisto ketoo Liettuan ylhäisestä historiasta

Trakain historilliallinen kansallispuisto on ainutlaatuinen. Alue tarjoaa parhaat puitteet maan historiasta kiinnostuneelle vaikka arkeologisiin kaivauksiin tutustumalla. Maan entinen pääkaupunki Trakai, sen vanha kaupunki, puistoalueet ja linnoitukset ovat edelleen mielenkiintoinen historiallinen nähtävyys.  Ylhäisen romanttinen Trakain linna on ainut linna koko itäisessä Euroopassa, joka on rakennettu saarelle. Luonnon ainutlatuisuus yhdistetty historiallisiin rakennuksiin tarjoaa kokonaisuuden, josta heijasuu maan historian tärkeimmät aikakaudet. Jokaisen vierailijan mieleen painuu varmasti tämä ainutlaatuinen elämys.

 
 
17°