UŽUPIS – UPEA MAA MAAN SISÄLLÄ
 
Užupis on upea, epätavallisin ja boheemein alue Vilnassa ja sen asukkaat voivat sanoa paikan olevan maa toisen maan sisällä. Tämä pieni kaupunginosa rikkoo pienetkin stereotypiat romanttisella hengellään, suvaitsevuutta uhkuvalla ilmallaan, luovalla energiallaan sekä inspiraatiovirroillaan.
 
 
Kaikki tasavallan elementit

Užupis on tasavalta. Myönnettäköön sen olevan epätavallinen ja erittäin taiteellinen, mutta sillä on lähes kaikki tasavallan statukseen riittävät tunnusmerkit: perustuslaki, kansallislaulu, presidentti, pääministeri, suurlähettiläitä vieraista maista, kartta, historia, perinteitä, jopa kaksi kirkkoa, piispa sekä Bernardinen hautausmaa. Jopa Užupiksen asukkaiden kieli on hieman erilaista. Miten? Se on mielikuvituksellisempi.

Užupiksen nimi tarkoittaa ”virran toisella puolen”. Užupista suojelee sitä ympäröivä Vilnuia –joki. Tällä pienellä Vilnan kaupunginosalla on jopa seitsemän siltaa joen yli, jotka johtavat tähän taiteen ja rakkauden paikkaan. Suurin osa Užupiksen asukkaista rakastaa omia, boheemeja asukkejaan sekä pienen maansa taiteellista järjestystä. Užupiksen turvallisuutta vahtii sheriffi, mutta se ei tarkoita ettei tänne voisi tulla vain uteliaisuuttaan. Užupiksen asukkaat ovat ystävällisiä ja toivottavat sinut tervetulleeksi ja juttelevat sinulle mielellään.
 
Užupiksella on pätevä ja omalaatuinen perustuslaki kaiverrettuna muuriin muistuttaen vierailijoita Užupiksen säännöistä. Perustuslaki on käännetty yhdeksälle eri kielelle, jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi sen oikein. Ehkä yksi näistä on sinun äidinkielelläsi?
 
 
Silloin ja nyt

Käydessäsi Užupiksen alueella, älä ihastele ainoastaan sen värejä, vaihtelevuutta, elämyksiä ja makuja, vaan tunne paikan mielenkiintoinen historia imeytyneenä sen muureihin. Nykyisin Užupis on yksi arvovaltaisimmista ja kalleimmista alueista Vilnassa. Muinaisina aikoina paikalta kuitenkin löytyi monia myllyjä ja se oli hyvin köyhä lähiö, jossa asui käsityöläisiä. Ei ole mikään salaisuus, että yhteen aikaan kokonainen kortteli oli täynnä bordelleja. Neuvostoaikoina Užupiksesta tuli hyvin holtiton ja ihmiset pelkäsivät edes pysähtyä sinne hetkeksi, sillä se tunnettiin yhtenä Liettuan vaarallisimmista alueista. Sellainen on historia ja Užupiksen muuttuva maine.
 
Užupis on nykyään hyvin kaunis asukkaidensa boheemisten ja taiteellisten sielujen ansiosta. Heidän silmänsä katsoivat aina uteliaina unohdettuja ja hylättyjä paikkoja, joihin he kerääntyivät, pystyttivät kauppansa ja esittelivät töitään. Näin he loivat Užupiksesta uuden, miellyttävän ja harmonisen taiteellisen elämän rytmin.
 
Užupiksesta tuli ”Užupiksesn tasavalta” 1.4.1997 ja sen asukkaat muistavat tätä tapahtumaan joka vuosi. Tule Užupiksen juhlaan. Tuona päivänä voit tulla Užupikseen vain jos osaat viihdyttää tulliviranomaisia. Juhlallisuuksien viesti näkyy talojen lipuissa ja rauhallisuuden keskeyttävät upeat konsertit ja teatterikulkueet. Sinun tarvitsee vain nauttia, laulaa ja tanssia.
 

 
 
 

 
 
 
Užupiksen symbolit
 
Tiedätkö miksi Užupis vetää puoleensa matkailijoita ympäri maailmaa kuin hunaja mehiläisiä? Merenneito, joka tunnetaan myös Užupiksen neitona, on tasavallan symboli. On vaikea vastustaa hänen lumoansa ja ne jotka epäonnistuvat, jäävät Užupikseen ikuisiksi ajoiksi. He tulevat ikuisesti luomaan, keräämään ja levittämään ideoita sekä nauttimaan elämästä ja sen väreistä.
 
Užupiksen tunnus – avoin kämmen – symboloi alueen olevan suvaitsevainen ja avoin koko maailmalle. Täällä kaikki on mahdollista, mikä on muualla mahdotonta. Näyttää siltä, ettei täällä voi tapahtua mitään pahaa: Užupiksen enkeli seisoo Tasavallantorin keskellä ja vartioi tätä maata. Hänen ansiostaan ihmiset saavat elää täällä niin rauhassa.
 
 
Užupis on täynnä mielenkiintoisia paikkoja
 
Tarvitset aikaa tutustuaksesi kaikkiin Užupiksen mysteerisiin paikkoihin. Muureilla vilisevät maalaukset, joessa soljuvat värit – älä pelkää vaellella ympäriinsä ja katsella tarkemmin. Tutustu Užupiksen suosituimpiin paikkoihin – Vilnan ja sen ympäristön vanhimman hautausmaahan Bernardineen. Hautakiven alkuperäisyyden ja taiteellisen arvon takia tämä hautausmaa on Euroopan arvokkaimpien hautausmaiden listalla.
 
Huomiosi kiinnittyy vaikuttavaan Užupiksen siltaan, jossa on satoja pieniä riippulukkoja. Niitä ovat tuoneet hääparit ja vastavihityt, uskoen tämän vahvistavan heidän tunteitaan ja yhdistävänsä heidän sydämensä aikuisesti. Lukon avain heitetään jokeen, jotta rakkauden riippulukkoa ei voisi koskaan avata.
 
Hyvin lähellä siltaa on Užupiksen galleria, joka on ainoa erikoistunut taidemuseo Liettuassa ja esitteillä on vanhojen hopeaseppien perimätietoa. Galleriassa pidetään myös ammatillisia ensiesiintymisiä ja nuorten metallitaiteilijoiden töitä, joita vierailijat voivat ostaa.
 
 
Todennäköisesti tulet rakastumaan Užupikseen ja sen upean energiakentän vaikuttamana tulet kotiin täynnä ideoita ja halua luoda. Tulet myös unelmoimaan enemmän, mutta kaikki tämä on vain hyväksi.