TV-TORNI ON MAAILMAN KORKEIMPIEN RAKENNUSTEN LISTALLA

Vilnan TV-torni on Liettuan korkein rakennus, ja se on myös maailman korkeimpien rakennusten listalla. Jos haluat ihastella kaupunkia korkeuksistsa, on siihen TV-tornissa sinulla oiva mahdollisuus. Pääset nauttimaan panoraama näkymästä yli Vilnan koko kaupungin.
 
 
Vaikuttavat panoraamanäkymät yli kaupungin

Vilnan TV-torni on käytetty sen varsinaiseen tehtävään, eli TV-ja radio – ohjelmien lähettämiseen, mutta se vetänyt puoleensa matkailijoita ihan toisestakin syystä. Rakennuksen kehämäisessä 19. kerroksessa on kahvila-ravintola ja pyörivä näköalatasanne. Kirkkaalla säällä voi ympäristöä ihailla 50 kilometrin säteellä, ja samalla nauttia ravintolan antimista näissä huippumaisemissa.
 
 
Maailman korkein joulukuusi

Vilnan TV-torni saa huomiota myös mielenkiintoisista projekteista. Tämän maan korkein torni on monesti koristeltu erilaisin valoin, ja mm. vuonna 2000 se muuntui maailman korkeimmaksi joulukuuseksi. Sen jälkeen on syntynyt traditio koristella torni valomereksi joulun ja Uuden Vuoden kunniaksi. Myös vuonna 2006, kun Japanissa oli koripallon maailmanmestaruuskilpailut, maailman suurin kori oli edustettuna TV-tornissa.
 
 
 
Historiallinen antennipuisto TV tornin läheisyydessä
 
Hiljattain, kun juhlistettiin Liettuan radio- ja TV –lähetysten 85-vuotista taivalta, avattiin myös ulkoilma puisto TV-tornin edustalle. Puiston Nera- sateliitti antenni ei ole ainoastaan mielenkiintoinen sen teknsiten ominaisuuksien vuoksi, vaan myös siksi että vuonna 1991 se liitettiin Norjan puhelin-, radio- ja TV-yhteyksiin. Kun maa oli Neuvostoliiton miehittämänä, tällä sateliitti -yhteydellä taattiin maan yhteydenpito muuhun maailamaan.
 
 
TV-torni on maan tuskallisen historian todistaja

Vilnan TV-torni muistuttaa traagisista tammikuun 13.päivän tapahtumista vuodelta 1991. Tuolloin Neuvostoliiton taistelu panssarivaunut piirittivät televisio tornin ja pakottivat keskeyttämään meneillään olevat radio- ja TV-lähetykset. Tuhansittain ihmisiä kokoontui TV-tornin eteen vastustamaan aseettomana Neuvostoliiton sotilasjoukkoja. 14 ihmistä sai surmansa tuona kauhujen yönä. Ensimmäisessä kerroksessa on valokuvanäyttely, joka on omistettu noille 14 ihmisille, jotka saivat surman vuoden 1991 tammikuun traagisissa tapahtumissa. Sisäänkäynnin luona olevat ristit muistuttavat yhden maan suurimmista taisteluista vapauden puolesta.